FECO VAN'T LEEFDAALHOF | GOLDOBAF'S FACEBOOK |
B/A,0/0, LTVO SP1 IPO3 |
A/A 0/0 LTV0 VA0 SP0 BH, MH DM N/N |
Vanhemmista Risa on energinen, hieman terävähkö narttu, jolla on vahva miellyttämisenhalu. Harrastuskoirana Risa on keskiverto, se saisi olla tekemisissään aavistuksen itsevarmempi. Jälki on Risan vahva laji, ajaa luontaisesti tarkkaan ja syvällä nenällä, keskittyy jälkeen eikä jäljellä ole ilmennyt muuta ongelmaa kuin turhan laiska omistaja. Tottelevaisuudessa Risa on aktiivinen ja keskittyy tekemiseen. Tottelevaisuudessa saattaa ympäristö hieman välillä hankaloittaa keskittymistä. Häiriössäkin pystyy kyllä tekemään ihan kohtuullisesti kunhan vain muistaa vaatia. Suojelussa Risa on kaksiviettinen, hieman reaktiivinen koira, jonka tunnetilasta on muistettava pitää huolta. Kotona elämä Risan kanssa on helppoa, sisällä tyttö tykkää maata sohvalla ja ulkona taas juokseminen on parasta mitä tietää. Ei aiheuta laumassa ongelmia. Vieraisiin ihmisiin suhtautuu välinpitämättömästä joskin mielellään sanoo muutaman haukahduksen kun vieraat saapuvat. On myös Sonjan leikki-ja unikaveri, joten lapsetkaan eivät ole Risalle ongelma.
Peto oli edelleen lähes 10vuotiaana energinen ja kiihkeä koira, ikä ei tässä koirassa paljon näkynyt. Pedolla on luusto kunnossa, kennelliitto lausui sille SP1 virallisiin selkäkuviin, jotka on otettu syksyllä 2015. Muutenkin koira on ollut koko ikänsä terve. Peto on käsiteltävissä oleva uros, joka ei kuitenkaan ole jokaisen kaduntallaajan kaveri. Peto ei ollut nuorena poikana kaikkein helpoin ohjattava vaan koiralla oli sitä omaa tahtoa. Peto on jättänyt jälkeläisiinsä kiihkeyttä, viettejä sekä dominanssia.
Pennut olivat elinvoimaisia heti alusta saakka. Ruoka maistui koko ajan eikä kiinteisiin siirryttäessäkään ollut syömisessä ongelmia. Erittäin tasainen pentue jälleen kerran, kukaan pennuista ei ollut täysin rassukka vaan kaikki tutkivat ja menivät erilaisissa ympäristöissä.
Iiläiset ovat osoittautuneet melko mukaviksi harrastuskoiriksi ja samalla myös hieman haastaviksi kotikoiriksi. Niillä on taipumusta olla epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan, mutta ovat edelleen käsiteltävissä jos omistajalla on riittävä auktoriteetti koiraan.Ne eivät siis ole mitään sosiaalisuuden multihuipentumia, osa toki on avoimempia kuin toiset. Samoin niillä on taipumusta vahtia/omia leluja, ruokaa,ihmisiä, ihan mitä keksivät jos vain saavat siihen mahdollisuuden. Harrastuskoirina ovat aktiivisia, ohjattavia sekä niillä on vahva saalis. Tässä pentueessa on muutama luustovikainen koira, toistaiseksi ovat kirjaimista/numeroista huolimatta olleet oireettomia. Kahdella yksilöllä on myös ihovaivoja.
Ilonpilaaja alias Piru
Tämä sivusto on rakennettu Kennel.fi -kotisivujärjestelmällä.