Tulppa tuo Möttösen viimeisen pentueen tulppa, jonka vuoksi päädyttiin Miska keisarinleikkaamaan. Miskan ollessa leikkaussalissa Ilkka sanoi ne kuuluisat sanat, “jos se on vielä elossa ja on uros. Sen nimi on Commando ja se jää meille”. Niinpä se Tulppa sitten meille jäi kun elossa pysyi. Tulppa oli pennusta asti melko rauhallinen poika joka ei pahemmin hötkyillyt tai hillunut turhia. Emänsä Miska huolehti iltatähdestään siihen asti kun Tulppa lähti Ilkan ja Ursulan mukana Usaan.
Tulpan elämä oli jälleen katkolla sen nielaistua narupallon. Onneksi asuimme silloin Usassa, jossa puolen tunnin ajomatkan päässä oli 24/7 eläinsairaala. Siellä Tulpan kurkusta ongittiin gappayn narupallo ja Tulppa voitti jälleen viikatemiehen vierailun.
Kolmas suurempi onnettomuus tapahtui kun projektikoirani pääsi vahingossa karkuun ja poikien välille tuli tappelu. Se pienen pieni reikä Tulpan jalassa tarkoittikin sitä, että välikämmenestä oli murtunut luu. Jalkaa paranneltiin pitkään. Tulpalla jatkettiin vielä harrastamista ja käytiin kokeilemassa IPO1stä, josta tulosta ei tullut. Melkein heti kokeen jälkeen Tulppa jäi harrastuskoiran virasta eläkkeelle.
Tulppa harrasti suojelua, se ei ollut mikään lahja harrastukselle, mutta oli täysin koulutettavissa lajiin. Tulppa oli siviilissä aivan loistava eläin ja teki emänsä tavoin pr:ää rodulleen.
Tämä sivusto on rakennettu Kennel.fi -kotisivujärjestelmällä.